Tieto- ja tarinakirja työstyy

Sukuseuran kirjahanke etenee hyvässä vauhdissa. Kirjan syntyminen on monivaiheinen prosessi, aivan kuten kaikissa suurissa projekteissa: matka alkaa ideoinnista ja etenee vaihe vaiheelta kohti valmista teosta, jossa teksti ja kuvat kohtaavat kansien välissä.

Olemme jo ohittaneet useita tärkeitä etappeja. Tarinoita on kerätty monista lähteistä ja kirjan rakenne on saanut muotonsa. Taustatietoja on koottu huolellisesti, ja nyt tarinat, Vienan ja Uhtuan kulttuuri sekä perinteet ja yhteiskunnalliset tapahtumat on yhdistetty kokonaisuudeksi. Tällä hetkellä kirjoittaminen keskittyy Uhtuan ja Vienan vaiheisiin – mukana ovat myös ne, jotka muuttivat Suomeen jo ennen 1920-lukua, ja heidän elämänsä on tuotu esiin tekstiluonnoksissa.

Kirjaan on tallennettu vienalaisia tapoja ja käytäntöjä, arjen ja juhlan hetkiä, elinkeinoja, armeijan ja sotien vaiheita sekä itsenäistymispyrkimysten toimintaa eri aikakausina. Näiden kautta syntyy kokonaiskuva ihmisten elämästä, ja lukijan on helpompi hahmottaa menneiden sukupolvien arkea ja elämän reunaehtoja.

Tämän vaiheen tekstit ovat nyt nuorten kommenttiryhmän luettavana. Pian saamme tuoreet näkemykset siitä, miten tekstejä voisi kehittää entistä toimivammiksi ja kiinnostavammiksi.

Tarinat on jo kerätty myös kirjan seuraavista osioista: pakolaisuus, sopeutuminen Suomeen sekä elämä Suomessa. Kirjan laajuus näyttää kasvavan, ja mukana on runsaasti kuvia – mikä ilahduttaa erityisesti, sillä kuvat täydentävät tarinoita ja tuovat niihin lisää elävyyttä.

Ennen lopullista valmista kirjaa edessä on vielä paljon muokkausta. Osa tekstistä tiivistyy tai  voi jäädä pois, kuten kirjoitusprosesseissa on tapana. Toivomme, että kirjan avulla voimme kuvata, miten juuret ja omaleimainen kulttuuri ovat kantaneet läpi sukupolvien – ne säilyvät syvällä meissä, vaikka maailma muuttuu. Kirjan tavoitteena on nostaa vienankarjalaiset juuret yhteiseen tietoisuuteemme. Työnimenä kirjalle on ”Kun juuret alkau herätä”.

Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana ja mahdollistaneet kirjahankkeen toteutumisen!