Kutsu
KUTSU AFANASJEV-SUVUN TAPAAMISEEN ROVANIEMELLE 6.-7.7.2013
Afanasjev-suku eli Vienan Karjalan Uhtualla jo 1600-luvun lopulla. Afanasjev-sukua ovat tutkineet maisteri Irja Rämä Helsingistä ja tutkija Rudolf Toivonen Petroskoista. Aineistoina ovat olleet vuosien 1782 ja 1850 väestölaskentatiedot sekä kaste-, vihkimis-, kuolin- ja rippikirjat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta.
Tutkimusten mukaan Afanasjevin suvun kantaisä olisi ollut 1670-80-luvulla syntynyt ja Uhtualla elänyt Vasili, mutta Vasilin vaimon nimi ei ole valitettavasti jälkipolville tallentunut. Vasililla oli poika Afanasi Vasiljev, joka syntyi Uhtualla noin 1700. Afanasin vaimo tiedetään. Hän oli Anisja Ivanova, s. 1702.
Nyt, kun me tiedämme sukumme juuret, meillä on suuri ilo kutsua nykyiset Afanasjev-suvun edustajat sukutapaamiseen Rovaniemelle Korundiin 6.7.2013. Suvun nykyiset edustajat ovat nimeltään mm. Ahava, Alanko, Anttila, Ahma, Louhikoski, Ranne, Alava, Aho, Rinne, Alanne, Haapala ja Penttinen. Nimet ovat isien peruja, äitien kautta sukuun yhtyy vielä laajempi nimien kirjo.
Sukukokoontumisessa on vihdoin mahdollista tavata samasta juuresta lähteneitä ihmisiä. Olemme toisillemme osin outoja ja uusia tuttavuuksia tässä ajassa, mutta juuret yhdistävät meitä ajan ja matkan takaa. Kannattaa siis tulla näkemään ja kokemaan paikanpäälle Rovaniemelle.
Lauantaina 6.7.2013 aloitamme klo 10 kokoontumalla yhteen ja esittäytymällä sukukunnittain. Lounastamme klo 12 jo tutussa porukassa. Lounaan jälkeen on suvun vaiheisiin liittyviä esityksiä, joista saatte tarkempia tietoja myöhemmin. Iltaa vietämme yhdessä.
Sunnuntaille 7.7.2013 sukukunnat voivat suunnitella omaa ohjelmaa. Laittakaa näistä suunnitelmista tietoa kevään kuluessa Marjalle tai Timolle, niin voimme jakaa tietoa myös muille. Tarkemmat hinnat ruokailuista ja majoittumismahdollisuuksista toimitamme, kun saamme alustavat tiedot ilmoittautuneiden määrän suuntaviivoista.
Laitamme tarkempia tietoja sukukokoontumisen ohjelmasta ja majoittumisista keväänä aikana suoraan ilmoittautuneille sekä nettisivuille.
Kiinnostuksensa osallistua sukukokoontumiseen on ilmoittanut jo yli 300 henkilöä. Ilmoittautua voi tai muita tiedusteluja tehdä maaliskuun aikana joko yhteydenottolomakkeen kautta tai ottamalla yhteyttä seuraaviin henkilöihin:
Marja Louhikoski, marja.louhikoski[at]suomi24.fi tai GSM 0400 398 802
Timo Kuusela, timo.kuusela[at]arcticdriving.fi tai GSM 0400 397 260
Tervetulleiksi Afanasjev-sukutapaamiseen Rovaniemelle Teidät toivottelevat:
Paavo Ahava, Reino Rinne, Pekka Rinne ja Terttu Louhikoski-Alasuutari
Lisätietoja:
Terttu Louhikoski-Alasuutari GSM 050 387 9529 tai 040 3578150,
terttu.louhikoski-alasuutari[at]tts.fi
Reino Rinne, GSM 0400 692 200
(Kopioidessasi sähköpostiosoitteita tältä sivulta, vaihda [at]-merkin tilalle @.)